perjantai 21. elokuuta 2015

Virkattu keinutuolin peite

Viimein sain kaikki langanpätkät pääteltyä tästä työstäni. Se on ollut valmiina muilta osin jo jonkun aikaa, mutta en tiedä mikä tuossa päättelyssä on niin vastentahtoista, että sitä siirtää aina vaan eteenpäin.

Lankana minulla oli Novita Nalle; luonnonvalkoinen, ruskea ja musta, virkattu koukulla nro 3.

Tuli kyllä tosi paljon kivamman näköinen tästä meidän keinutuolista nyt. Keinutuolin pohjassa on vuosiluku 1968, joten ikää sillä on jo kohtuullisesti, mutta käytön jälkiä ei paljon näy. Ostettiin se muutama vuosi sitten hyvin edullisesti huutokaupasta.

Tein tuollaiset hapsutkin molempiin päihin. En muista nyt mistä löysin tämän mallivirkkauksen ohjeen, jostain netistä varmaankin.

Kesän kahden viikon leiriputki on takana ja syksyn uudet partiohaasteet edessä, Ko-Gi kurssi jatkuu edelleen, uudet sudenpennut odottelevat laumailtojen alkua, ensikesän isot leirit jo siintelee kalenterin sivuilla muistuttamassa olemassa olostaan. Nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa keskittyä vaikka mustikoiden poimimiseen, rentouttavaa viikonloppua Sinullekin.

t. RyytimaanMinna

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Minnan kanaset

Pitkästä aikaa! Toivottavasti vielä joku on linjojen toisessa päässä ;)

Kevät ja kesä on kulunut vauhdikkaasti. Kuten aikaisemmin kerroin, kalenterini ovat nyt varsin täyteen buukattu. Aloitin partiojohtajajatkokurssin, se kestää vielä pitkään, on vasta alussa. Partio on muutenkin täyttänyt kiitettävästi viikonloput: ollaan osallistuttu sudenpentukisoihin Porissa, seikkailijakisoihin Rymättylässä (kuva yllä), retkeilty Oriniemessä, oltu paraatissa jne. Tällä hetkellä työn alla myös lippukuntamme 60 -vuotis juhlaleirin järjestelyt Pähkinäisten saaressa heinäkuun lopulla.

Kevään aikana myös erittäin pitkäaikainen haaveeni omista kanoista on toteutunut.

15. maaliskuuta meille muutti kaksi kanaa ja kukko, piikkiöläistä maatiaiskantaa. Olivat silloin vielä tosi pieniä, 6 viikkoa vanhoja tipusia. 
Pääsivät asumaan lampolan toiseen päähän.

Nyt kanaset ovat jo isoja, ekaa munaa odotellaan. Ei ole mikään kiirus, kun nämä eivät ole mitään kesäkanoja, vaan jäävät meille pysyvästi. Kovasti kulkevat pitkin pihaa, kun päästetään vapaaksi ja mieluusti seuraavat perässä. Kuopivat rikkaruohoja juhannusruusun alta.  Kukko oppi kiekumaan pari viikkoa sitten. Pelkäsin kovin, että olisi sitten koko aika vaan kukko kiekuuta, mutta kovin on maltillinen ja matalaääninen tämä meidän kukko, eli ei aiheuttane pahennusta naapurustossa.

Kukko sai nimekseen Roni Randomtipu, Eelis sai nimetä, on hänen nimikkokukkonsa. Minun nimikkokanaseni on tuo ruskean kirjava, sen nimi on Pumpernikkeli ja takana on Ellan musta nimikkokana: Tiutiutipu. 

Kanojen puuhien seurailu on tosi kivaa ja rentouttavaa, vaikka onhan niiden hoidosta oma vaivansa ja huolta näin kanatautisena aikana, että ei vaan niille mitään tulisi. 

Käsitöitäkin olen tehnyt, paitsi pari viikkoa oli täydellinen tauko, kovan niveltulehduksen takia.  Käsitöitä olen kuvannut ja laittanut Instagramiin. Sieltä minut ja kuvani löytyvät tutulla nimellä: ryytimaanminna Tervetuloa seuraamaan, jos tykkäät. Kuvani ovat laidasta laitaan, kuten on tämä bloginikin eli elukoita, muksuja, partsaa, käsitöitä, kokkailua, leivontaa, luontoa... vähähdyksiä elämästäni.

Toivottelen kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa!

RyytimaanMinna


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Virkattu joutsenliina

Muistan hyvin kaverini lapsuuskodin olohuoneen, etenkin pöydällä olleen joutsenliinan. Ihailin sitä aina ja ihmettelin miten se oli tehty. Siinä oli lampi joutsenten keskellä ja keskellä lampea oli lumme. Liinan oli virkannut joku täti.

Lankalauantaina päätin herättää muiston eloon omassa kodissani ja löysinkin muutamia ohjeita netistä. Tutalla oli ihan mahtava joutsenliina, mutta päätin tehdä vähän vaatimattomamman, sellaisen, joka enemmän olisi kuin muistojeni liina. Ohje löytyikin Kodin Kuvalehden nettisivuilta.

Eilen sain työn valmiiksi ja tärkkäsin sen sokerivedellä. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Lankana minulla oli Coatsin Eldorado. Oranssi on Dmc:n muliinilankaa. Virkkuukoukku nro 1.75, paitsi nokka nro 1.5.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Eevahaavistot jälleen

 
Tänään valmistui jälleen yhdet Eeva Haaviston lapaset. Mutta hupsista vaan, ei tullut kokonaissaldoon lisäystä mallien suhteen,  huomasin nimittäin päästyäni ekaa lapasta reilu puoli väliin, että tämän mallinhan olen jo neulonut aiemmin. Nyt tuli sitten neulottua toistamiseen kirjan esimerkkivärein; ruskealla ja mustalla. Lankana Novita Nalle, puikot nro 3. Malli Nro 41 Mussalo. Koko naisten M/L.

Ihanat kevätkelit, ei paljon kyllä lapasia tarvitse, mutta niitä on kiva neuloa ulkona kun aurinko lämmittää ja linnut sirkuttaa.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Neulottua

 Pari päivää sitten valmistui Eeva Haavisto nro 59, Mussalo lapaset. Lankana Novita Nalle luonnonvalkoinen ja sininen, puikot nro 2,5. Valmiiden lapasten koko XS.
Itselleni neuloin uudet villasukat, lanka Novita 7 veljestä nostalgia ja punainen punainen, puikot nro 3,5. Langasta tuli mieleen polkkakarkit. Tykkään niiden väristä hurjan paljon, ja on makuinen ihan ok.

Sitten neuloin jämävillalangoista tähtitossut, 7 veljestä jämiä, puikot nro 3,5. 

Ellalle tein jo ennen joulua nämä lapaset ja pipon. Ne on Novita Hile lankaa.

Huomiseksi on luvattu kaunista säätä, pihan siivousta tiedossa, saadaan nurkat kuntoon talven jäljiltä rippijuhlia varte.  Juhliin enää muutama viikko aikaa, eli kiirettä pitänee. Myös partiokevät ja kesä ja oikeastaan seuraava puolitoista vuotta vuottakin näyttää aika kiireiseltä, mutta yritän ehtiä blogia päivittämään aina välillä.

Mukavaa kevään aikaa teille kaikille ystävilleni!

RyytimaanMinna 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Laskiaispullat

Liukasta laskiaista ja pitkiä pellavia.
Ihan tavallisia laskiaispullia. Täytteenä maidolla pehmennettyä mantelimassaa ja kermavaahtoa. Pullan päällä mantelirouhetta.

Ilahduta kaveria, myös kettukarkkilapaset ilahduttavat

Lähdin mukaan Raisan haastamana ilahduta blogikaveria kampanjaan ja se onkin jo tuottanut iloa suuntaan jos toiseen. Omasta postilaatikostani löytyi joku aika sitten todella ihana kirje.
Nauruloitsu

Tule nauru, nouse nauru
pelasta tämäkin päivä
väännä varpaat venkuralle
käännä korvat kiemuralle
muksi maha muhkuralle
silmät kirkkaiksi kiverrä
jalat joutuin juokseviksi
poista koukut kielen alta
suorista jokainen solmu.
*Kaija Löytty*

Nauruloitsun lisäksi kirjeestä löytyi ihana itse tehty heijastin! Kiitos Raisa <3


Postin mukana ovat kulkeneet myös nämä kettukarkkilapaset ja ovat nyt jo löytäneet perillekin joku aika sitten. Kettukarkkilapaset ovat koko L/XL, lankana Novitan 7 veljestä, puikoilla 3½. Sovellettu Novitan ohjeesta miehen käteen sopivaksi. 

torstai 5. helmikuuta 2015

Minirunebergit

Leivoin tänä vuonna minirunebergintorttuja. Näin kaupassa Vaasan leipomoiden uuden tuotteen ja lamppu syttyi samantien. Nimittäin vihdoin olisi jotain käyttöä aikoja sitten arpajaisista voittamallani mini-tupperin-muffarivuualle.

Resepti wanha tuttu

Runebergin tortut
Koristeluun käytin mansikan makuista tomusokeria, on parasta ennen päiväys lähestymässä. Tässä nämä nököttävät Iittalan Taika sarjan leipälautasella, joka on halkaisijaltaan 22 cm.
Tässä tikkuaski mittasuhteeksi laitettu viereen. 

Näistä tulikin sopivan kokoisia suupaloja, on se vaan hyvä, että noita leivontavälineitä on nurkkiin kertynyt jokamoista sorttia, ikinä ei tiedä mitä tarvitsee.


lauantai 31. tammikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria!


Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat 
(päätät itse määrän).
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)

----------------************------------------
Tälläinen kiva haaste löytyi Raisa P:n blogista minulle osoitettuna. Pelkkä haasteen saaminenkin ilahdutti, katsotaanpa millaisia reaktioita se aikaan jatkossa.

Haastan mukaan:
ja tietysti haasteen saa myös Raisa P, että pääsen myös häntä ilahduttamaan yllätyksellä

Ilmoita kommentilla mukaan lähdöstä, niin palaan asiaan kun Tipulassa blogin aloittaman hauska haaste on siirtynyt sinun blogiisi. PS: En nyt lähtenyt tutkimaan josko haastetut ovat olleet jo moneen kertaan mukana tässä haasteessa, osallistuminen on vapaaehtoista tietysti ja jos on aiemmin osallistunut, niin säännöissähän lukee, ettei tarvitse alkaa uudelleen miettiä haastettavia! :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ranteenlämmitin vaikka piirin talvikisoihin

Eilen aamulla tuli viesti linkin kera. Teethän mulle tämmösen... Kuvassa oli neulottu ranteenlämmitin, solmusellainen. Olen yrittänyt välttää tätä kyseistä solmua parhaani mukaan. Kiitos Jaakolle, jonka vahvalla avustuksella sain solmuni valmiiksi pj-kurssini päätteeksi. Ilman Jaakkoa istuisin ehkä edelleen Tippsundissa pöydän ääressä nahkanyöri kädessäni. Minulle sanottiin kyllä, että ohje oli huono, Jaakko ei ohjeita tarvinnut. Ei ollut älypuhelimia, että olisi googlettamalla hakenut apua. Mutta oli partiolaisia ja yhdessä tekemisen meininkiä.
Katsoin kyllä Hilunkin solmimisohjeen, mutta sitten katsoin lisäksi vielä tätä toista kuvaohjetta. Vähän myös tein eritavalla mitä Hilu oli tehnyt, hänhän oli neulonut kuuden silmukan neulosta tasona, mutta minä päädyin neulomaan putkena koko aika oikein. Tein kahdella puikolla, kävi aika näppärästi.
Kiitos Hilu kivasta ideasta, jonka jaoit meille muille. Tämä eka ruskea lämmitin menee siis Annille, mutta voi olla, että näitä joutuu jokusen nyt neulomaan. Itsellekin ihan kiva varuste vaikka noihin piirin talvikisoihin, kyllähän rastihenkilöllä pitää ranteet olla lämpimät, kun kirjaa arvosteluja ja aikoja, vai mitä ;)

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Bataattiperunakakkarat ja suklaaleipä

Sain SLY-Annelta leipäreseptejä, joista yksi oli tämä suklaaleipä.

Suklaaleipä (2vuokaleipää)
3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
0,5 dl ruokosokeria
o,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
75 g rouhittua tummaa suklaata

1. Liuota hiiva veteen
2. Kaakaojauhe, jauhot ja suola sekoitetaan ja lisätään ne vähän kerrallaan hiiva-vesi liuokseen. Lisää öljy ja alusta taikina ja lisää lopuksi suklaarouhe.
3. Kohota taikinaa n. 30 minuuttia.
4. Kaada taikina pöydälle ja pyörittele vehnäjauhoissa ja laita vuokiin. (Voi kohottaa myös suoraan vuoassa).
5. Paista 175 asteessa 25-35 minuuttia.

Oli jännä leipä, en ole ennen edes kuullut suklaaleivästä. Maisteltiin paljaaltaan, voin tai maustamaton tuorejuuston kanssa. Minusta tuorejuusto oli paras vaihtoehto. 

Tänään leivoin eilisen muusin lopuista kakkaroita eli piirakoita. Ei ollut ihan tavallista perunamuusia, vaan bataattiperunamuusia. Muusia jäi eilen noin kaksi litraa ja lisäsin siihen kaksi kananmunaa ja tein vähän normaalia pienempiä kakkaroita. Yleensä kun teen tästä kuorimäärästä 20 kuorta, nyt tein 24 kuorta. Valmiit kakkarat kastoin voi-maitosulassa normaaliin tapaan. Kyllä oli minun suun mukaisia!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tammikuun SLY paketti ja paljastus

Raskain mielin teen tätä postausta, sillä on tammikuu ja Salainen Leivonta Ystävä kierros 29:n viimeinen kuukausi. Jäähyväisten aika.

Mika nouti pakettini edellispäivänä, Auran matkahuollosta (???). Osoitekorttiin oli selvästi laitettu: lähimpään matkahuoltoon. Sehän on Kyrössä, noin 8 kilometrin päässä meiltä. Se on erittäin hyvä matkahuolto, on nimittäin Valintatalo, auki joka päivä klo 22 asti. Minä en edes tiedä missä Auran matkahuolto on, Mika tiesi ja haki samalla kun oli töissä Aurassa... sinne on noin 20 kilometriä matkaa. Kummalliset on siis Matkahuollon aivoitukset. Tästä ei ollut sinänsä vaivaa kyllä, kun Mika oli siellä suunnalla.

Paketti oli valtavan iso ja kauniisti paketoitu:
Eikä ollut sisällä ilmaa, vaan valtavasti kaikkia ihanuuksia:
Reseptit aamiaisleipään tuunausvinkkeineen, aprikoosi-pähkinäleipään ja suklaaleipään. Todella mielenkiintoiset reseptit, tekisi mieli alkaa heti leipoa... harmi vaan, että en tänään ehdi.

Sitten löytyi tarveaineita näiden reseptien tekemistä varten ja kaikkea muuta hauskaa ja hyödyllistä:
Vuosiliina 2015, HelloKitty -lautasliinoja, luomuruokosokeria, venhäleseitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä, kuivattuja pehmeitä aprikooseja, hasselpähkinöitä, vaniljatankoja, Pandan suklaamansikoita, levy tummaa suklaata, kuivattuja ja sokeroituja inkiväärikuutioita, saksantuliaisina jauhopussi (jossa, jos nyt nopeasti katsottuna oikein ymmärsin, vettä vaille valmis leipäjauhoseos, kätevää) sekä vaniljasokeria. Lisäksi löytyi vielä leipävuoka, kindermuna ja avaimenperä jossa minun nimeni.

Miten upea paketti!!!

Mahtoikohan siinä tulla kaikki? Olen todella otettu näin mahtavasta yllätyksestä, saksantuliaisineen kaikkineen. Lasten valtavasta painostuksesta johtuen ihan ensimmäiseksi minun piti syödä tuo Kindermuna. En ollut uskoa silmiäni, kun sain yllätyskapselin auki... sieltä löytyi:
Miten ihmeessä?!!! Hello Kitty <3

Kiitos ihanasta salaisesta ystävyydestä Anne. Kauniissa kortissa luki: "Toivon, että onni seuraa sinua, minne ikinä menetkin." Sitä samaa toivon koko sydämestäni Sinulle myös. Ja todellakin, jos joskus partiopoluilla kohdataan, tulethan nykimään hihasta, blogittomuutesi on siitä harmillinen juttu, etten pääse vastavierailulle blogiisi ja sitä kautta tutustumaan sinuun. Mutta jos koskaan ikinä päätät alkaa blogia pitää, haluan kuulla siitä ihan ensimmäisenä. Oli aivan ihanan mahtavaa olla sinun parisi nämä kuukaudet. Tällä kertaa en jatkakaan suoraan seuraavalle kierrokselle mukaan, sieltä lähestyy rippijuhlien järjestelyt ja erikoispartiopuuhaa roppakaupalla tuleviin kuukausiin, mutta ehkäpä taas sitten joskus palaan näihin, ah niin hauskoihin, SLY-juttuihin.

KIITOS <3

Partiovasemmalla;

Minna

maanantai 5. tammikuuta 2015

Eevahaavistot kertaa kaks = 7 ja 17

 Eeva Haavisto -projektini edistyy pitkästä aikaa. Nyt on 10 mallia neulottuna, enää, tai siis vielä 90 jäljellä. Nämä ovat N:o 7, Kotka. Lankana Novita Wool musta ja harmaa, puikot nro 2,5.  Koko naisten M.
Nämä ovat sitten N:o 17, Jalasjärvi. Lankana Novita Nalle musta ja valkoinen, puikot nro 2,5. Koko naisten L.

Nämä lapastarat on neulottu ohjeessa mainituin värein, nuo muuthan olen tehnyt aika pitkälti oman makuni mukaan. Tykkään kirjavista ja värikkäistä langoista, jotenkin nämä eivät siksi kai tunnu omanäköisiltä neuleilta ollenkaan. Loput kahdeksan valmistunutta paria löytyy tuolta ylhäältä Eeva Haavisto -sinulta.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kaalilaatikko

Essin ehdotuksesta tein kaalilaatikkoa. Kyllä maistuikin hyvältä. Pitäisi useammin tehdä. Tein 1,5 kertaisen määrän tällä Yhteihyvän ruokalehden ohjeella:

KAALILAATIKKO
1 kg kaalia
2 sipulia 
2 rkl öljy 
400 g jauhelihaa 
2 dl riisiä tai rikottuja ohrasuurimoita
5 dl vettä 
1 tl suolaa 
2 - 3 rkl siirappia 
1,5 tl suolaa 
1 rkl meiramia 
0,5 tl pippuria 
3 dl lihalientä 
Pinnalle:
korppujauhoja 
voinokare 


Kypsennä riisi tai ohra suolalla maustetussa vedessä. Ruskista jauheliha ja sipuli öljyssä pannulla. Suikaloi kaali ja paista pannulla tai vokissa pehmeäksi. Sekoita ainekset keskenään, mausta. Kaada voideltuun vuokaan, lisää lihalientä ja ripottele pinnalle korppujauhoja ja voinokare. Paista uunissa 175 asteessa reilu tunti.

Teen yleensä kaalilaatikon ohraan, mutta suurimot oli loppu, niin käytin puuroriisiä. 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi käyntiin leipoen

 
Kiitos Sly Uuden Vuoden kortista! Näitä harvoin saankaan enää nykyään ja olikin oikein mukava yllätys joulun jälkeen laskujen välissä.<3
Viime vuoden päätin leipomalla bageleita, niistä postaus myöhemmin, ja tämän vuoden leipomisen aloitin hiivaleivällä. Nyt taas pitkästä aikaa leipominen tuntuu ihan kivalta, joku aika sitten ei ollut ollenkaan leipomisintoa.

HIIVALEIPÄ
5 dl vettä 
50 g hiivaa 
2 tl suolaa 
2 rkl siirappia 
0,5 dl ruokaöljyä 
n. 13 dl hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita joukkoon suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista sekoittaen. Lisää öljy ja alusta joukkoon loput jauhot. Anna taikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia.

Vaivaa taikina huolellisesti ja leivo kaksi leipää. Kohota liinan alla puoli tuntia. Pistele leivät tai tee viiltoja leipiin ja paista 200 asteisessa uunissa. Kypsän leivän tunnistaa pohjasta koputtelemalla, kypsä leipä kumisee.

Uuden vuoden kunniaksi olen aloittanut tavara pois päivässä kampanjan, lisäsin itselleni muistilistan sivuihin. Tavoitteena on muistaa tämä juttu ainakin joka toinen päivä. Mika oli sitä mieltä, ettei tule onnistumaan. Nyt on ainakin useampi asia jo poistunut meiltä... 
Tavaraa on niin paljon, että en usko sen olevan ainakaan ongelma. ;)

Onnea alkaneelle uudelle vuodelle ja tervetuloa uusille lukijoillekin, toivottavasti viihdytte.

RyytimaanMinna