lauantai 23. kesäkuuta 2012

Vihtakakku

Sain inspiraatiopistoksen nähtyäni Confettin facebookin juhannustoivotuskuvan 
ja tässä tulos:
Neljän munan tavallinen kakkupohja, kostutus vaniljamaidolla, välissä suklaamoussea. 
Kakun päällä suklaavoikreemiä, koristeet sokerimassa-marsipaanisekoitusta ja sokerimassaa. Koivun lehdet painettu "ruusunlehti" muotilla. 
Tähän pätee nyt se hokema, että ensin saunotaan ja sitten syödään vasta! Tai niin, onneksi meillä tuota saunapuskaa kutsutaan vihdaksi, eikä sen suhteen voi sekaannuksia syntyä.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pannulappu, kehänä neulotun ohje



Tässä lupaamani ohje kehänä neulottuun pannun aluseen. Ohje on alunperin julkaistu Käsityövakka nimisessä kirjassa vuonna 1986.
"Tarvikkeet: Paksuhkoha puuvilla- tai villalankaa, kahta väriä ja lankaan sopivat puikot.
Neulominen:

Pannulappu neulotaan edestakaisin oikein silmukoin säteittäisesti kahdella värillä.
-Luo säteen pituus, esim. 18 silmukkaa poikkeavan värisellä apulangalla, joka puretaan myöhemmin. Neulo yksi kerros sädelangalla, jolloin pääset ympyrän ulkoreunaan.

-Vaihda työhön pohjalanka ja neulo sillä kunnes jäljellä on keskusympyrän silmukat (6s).
-Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo kerros loppuun.
-Käännä työ ja neulo seuraavalla kerroksella 4 silmukkaa vähemmän kuin edellisellä ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta (itse olen neulonut aina ulkokehän ensimmäisen silmukan, mielestäni työjälki on siten siistimpää).

-Jatka näin portaittain aina 4 silmukkaa lyhyemmin kerroksin.

-Kun viimeinen 4 silmukan kerros on neulottu, neulo säde = kaikki silmukat.
-Neulo joka toisessa säteessä kaikki silmukat, joka toisessa keskussilmukoiden puoliväliin asti!!!
-Käännä ulkoreunassa langat säteestä toiseen siirryttäessä aina samaan suuntaan, jolloin reunasta tulee koristeellinen, eikä se kaipaa huolittelua.
-Kun neule tasaisesti pöydälle asetettuna moudostaa ympyrön, pura erivärinen apulanka ja yhdistä puikolla olevat silmukat näin vapautuneisiin alkusilmukoihin ommellen neuletta jäljitellen. (Poimi myös keskustan reunasta silmukan reunat ommellen ja kiristä, ettei keskelle jää reikää).
-Virkkaa reunaan ripustin.
Samaa tekotapaa noudattaen voi neuloa esim baskerin."

Huom: suluissa olevat tekstit ovat omia huomautuksiani, muu teksti on suoraan kirjasta lainattua.

Ei muuta kuin neulomisen iloa, näitä pannun alusia on mielestäni tosi hauska neuloa, niihin saa käytettyä lankakerän loppuja ja pannulappuja voi aina viedä tuliaisiksi tai laittaa koululaisten arvontoihin palkinnoiksi yms.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kesäkuun SLY ylläri

... ja jälleen minua on hemmoteltu aivan ihanalla SLY paketilla. Anni haki sen eilen postista minulle ja omien- ja hoitolasten kanssa yhdessä avattiin. Kaikki olivat sitä mieltä, että aivan mahtava paketti.

*Tavarat oli pakattu suloiseen HelloKitty somisteiseen leivinliinaan (SLYni varmaan nähnyt kuvissa vanhat kauheat vuosipyyhkeeni, joihin mm. vuoteen 1991 Essi on polttanut reiän hellanlevyllä), tuli tarpeeseen =)
*Mukana kirje runomuodossa, kiitos, aivan ihana. SLYni oli paneutunut aiheeseen huolella mm. hyvän yöunen kautta, iltaselle oli tamperelaisen rievän ohje. Myös omenalimppuun, omenakukkoon, pähkinäleipään, feta-nokkosrullaan, nokkoskekseihin ja Kalevalan leivokseen löytyi ohjeet ja paketin elintarvikkeista tarpeita näiden reseptien toteuttamiseen...
*Kuivattua persiljaa
*Kuivattua nokkosta
*Bonne omenasosetta
*Pähkinäsekoitus
*Luomu ohrajauhoja
Lisäksi paketista löytyi huovutusvillaa ja ohje huovutettuihin rytmimuniin, niiden sisälle tarvittavat muovimunatkin, sillä paketti sisälsi puoli tusinaa suklaamunaa (lapset kiittää).
Tunnelman luomiseen vielä kauniita kukan mallisia kynttilöitä.

Muistinkohan kaikki, sillä paketti oli jälleen niin runsas. Erityisen iloinen olen uusista resepteistä ja lapset olivat ihmeissään kuivatusta nokkosesta, vaikka meillä onkin syöty nokkoslettuja, nokkoskeksit vaikuttivat erittäin eksoottisilta kaikista.

Kiitos parahin SLYni ihanasta ja huolella kootusta yllätyksestä, se on oikein mieleinen ja siitä on paljon iloa nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. Ja kunhan ehdin reseptejä testaamaan ja Ella odottaa eniten ehkä sitä, että päästäisiin yhdessä noita rytmimunia huovuttamaan :p

Kiitos!

Minna

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vauvanpeitto afrikkalaisista kukkasista

Tämän vuoden jämäkuun päätyöni oli tämä vauvanpeite. Innostuin jossain vaiheessa älyttömästi noista afrikkalaisista kukkasista ja sen seurauksena syntyi virkattu peitto vauvalle:


Peitto on virkattu erilaisista villa- ja villasekoitelangoista: Wool, Nalle, Florica, Tico Tico, Sukkis, Mexiko etc. Peiton koko on 69 x 63 cm. Lankoja sain kulutettua 318 grammaa tähän työhön ja ilmeisesti on syytä siis ilmoittautua mahdolliseen seuraavaakin jämäkuuhun, sillä pikkuisia lankakerän nöttösiä jäi vielä runsaasti odottelemaan uutta elämäänsä.