keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Omena-marenkipiirakka

 

Ostin joku aika sitten ison pussin omenoita, mutta ei ne näemmä kelvanneet kenellekään sellaisenaan ja alkoivat jo pehmetäkin. Päätin leipoa niistä piirakan, ettei mene hävikkiin. 

Pohja: 
125 g margariinia
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 kg omenoita
1 dl sokeria
(1 dl rusinoita)
pari rkl sitruunan mehua

Marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Laita omenakuutiot kattilaan, lisää joukkoon sokeri, sitruunamehu ja ½ dl vettä. Anna hautua kannen alla välillä sekoitellen kunnes omenat vähän pehmenneet.

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon muna hyvin vatkaten. Lisää lopuksi jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Levitä  taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kaada vuokaan hieman jäähtynyt omenaseos ja rusinat. Paista piirakkaa 200 asteessa uunissa 20 minuuttia. 

Tee sillä välin marenki. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä piirakan pinnalle ja paista vielä 10-15 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin.

Piirakka ennen marengin lisäämistä.

maanantai 30. tammikuuta 2023

Kasvisliemikuutiot

 Tee itse kasvisliemikuutioita!

Bongasin instasta vinkin tehdä itse kasvisliemikuutioita ja päätin kokeilla, että kannattaako!?! Ja nyt on eka satsi kuutioita tehty ja pakastimessa odottamassa ruokiin lisäämistä ja olen sitä mieltä, että kyllä kannatti. 

Siitäkin huolimatta, että vähän pitää nähdä vaivaa näiden eteen.

Tarvitaan:
3 porkkanaa
1 purjo
2 palsternakkaa
2 juuripersiljaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
½ kyssäkaali
½ juuriselleri 
(ja jos on myös juurisellerin varsia saatavilla niin niitä 
voi pilkkoa joukkoon)
1 kurkuma
reilu kourallinen persiljaa
80 g suolaa
ruokaöljyä

Tee näin:
Huuhtele ja kuori, pilko, lohko ja viipaloi juurekset ja kasvikset pieniksi kuutioiksi tai lohkoiksi. Kovat ja hitaasti kypsyvät, kuten porkkana, kannattaa pilkkoa muita pienemmäksi.

HUOM: Kurkuma värjää todella helposti kaiken! Kannattaa käyttää suojakäsineitä ja sellaista leikkuulautaa, joka saa värjääntyä!!!

Lisää pannuun (kannellinen pitää olla) ruokaöljyä (käytin itse wokkipannua ja rypsiöljyä). Lisää pannuun kaikki kasvikset ja juurekset, mutta ei vielä suolaa ja kuullota kasviksia kohtuullisella lämmöllä. Kasviksia ei siis ruskisteta. Sekoittele, kääntele kasviksia aika ajoin ja anna hautua kannen alla. Kun kasvikset alkavat pehmetä, lisää 80 g suolaa ja sekoita hyvin. Nyt kasviksista irtoaa runsaasti nestettä. Kääntele aina välillä ja hauduta kannen alla kasviksia vielä ainakin 10 minuuttia. Mikäli nestettä on runsaasti, voit sekoitella kasviksia ilman kantta lopussa, että saat nestettä haihtumaan.

Soseuta kypsät kasvikset ja juurekset huolellisesti sauvasekoittimella.

Kun massa alkaa olemaan suht tasaista ja hienoa, levitä se tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle, esimerkiksi uunipellille. Tämä on levy on noin 1,5 cm paksu. Laita päälle esimerkiksi toinen pelti alassuin tai tuorekelmu, ettei tuoksut leviä muihin elintarvikkeisiin ja laita massalevy pakastimeen yön yli jäätymään. Huom. talvella kannatta hyödyntää luonnon pakkasia, mikäli mahdollista.

Leikkaa jäisestä kasvismassalevystä kuutioita. Tällä ohjeella valmistettu kasviskuutio on ehkä hieman vähäsuolaisempi kuin vastaava kaupan kuutio. Kannattaa leikata sen kokoisia kuutioita, mikä on taloudessa käyttökelpoisin. Leikkasin meidän kuutiot vähän reiluiksi kaupan kuutioiden kokoisiksi. Sen jälkeen käärin osan kuutioista annospakkauksiksi voipaperipalaan. Lopuksi luovutin näpertelystä ja tein pakastusta varten varaamani karkkilaatikon sisälle sopivia voipaperiarkkeja, joille asetin aina 12 kuutiota kerrokseen pienillä turvaväleillä. Ne ovat näinkin helposti otettavissa, eivätkä jäädy kiinni toisiinsa joten annostelu onnistuu vaivattomasti.

Lopuksi testasin vielä suolaisuuden liottamalla yhden kuution puoleen litraan kiehuvaa vettä. Tulos ehkä ihan vähän vähäsuolaisempi kuin kaupasta ostetun kasviskuutio, mutta kasvisten maku maukkaampi ja tuoreempi. 

Kyllä kannatti nähdä tämä vaiva!

Ensi kesänä voisi vaikka kasvattaa kasvimaalla itse kasviksia näihin.