lauantai 31. tammikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria!


Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat 
(päätät itse määrän).
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)

----------------************------------------
Tälläinen kiva haaste löytyi Raisa P:n blogista minulle osoitettuna. Pelkkä haasteen saaminenkin ilahdutti, katsotaanpa millaisia reaktioita se aikaan jatkossa.

Haastan mukaan:
ja tietysti haasteen saa myös Raisa P, että pääsen myös häntä ilahduttamaan yllätyksellä

Ilmoita kommentilla mukaan lähdöstä, niin palaan asiaan kun Tipulassa blogin aloittaman hauska haaste on siirtynyt sinun blogiisi. PS: En nyt lähtenyt tutkimaan josko haastetut ovat olleet jo moneen kertaan mukana tässä haasteessa, osallistuminen on vapaaehtoista tietysti ja jos on aiemmin osallistunut, niin säännöissähän lukee, ettei tarvitse alkaa uudelleen miettiä haastettavia! :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ranteenlämmitin vaikka piirin talvikisoihin

Eilen aamulla tuli viesti linkin kera. Teethän mulle tämmösen... Kuvassa oli neulottu ranteenlämmitin, solmusellainen. Olen yrittänyt välttää tätä kyseistä solmua parhaani mukaan. Kiitos Jaakolle, jonka vahvalla avustuksella sain solmuni valmiiksi pj-kurssini päätteeksi. Ilman Jaakkoa istuisin ehkä edelleen Tippsundissa pöydän ääressä nahkanyöri kädessäni. Minulle sanottiin kyllä, että ohje oli huono, Jaakko ei ohjeita tarvinnut. Ei ollut älypuhelimia, että olisi googlettamalla hakenut apua. Mutta oli partiolaisia ja yhdessä tekemisen meininkiä.
Katsoin kyllä Hilunkin solmimisohjeen, mutta sitten katsoin lisäksi vielä tätä toista kuvaohjetta. Vähän myös tein eritavalla mitä Hilu oli tehnyt, hänhän oli neulonut kuuden silmukan neulosta tasona, mutta minä päädyin neulomaan putkena koko aika oikein. Tein kahdella puikolla, kävi aika näppärästi.
Kiitos Hilu kivasta ideasta, jonka jaoit meille muille. Tämä eka ruskea lämmitin menee siis Annille, mutta voi olla, että näitä joutuu jokusen nyt neulomaan. Itsellekin ihan kiva varuste vaikka noihin piirin talvikisoihin, kyllähän rastihenkilöllä pitää ranteet olla lämpimät, kun kirjaa arvosteluja ja aikoja, vai mitä ;)

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Bataattiperunakakkarat ja suklaaleipä

Sain SLY-Annelta leipäreseptejä, joista yksi oli tämä suklaaleipä.

Suklaaleipä (2vuokaleipää)
3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
0,5 dl ruokosokeria
o,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
75 g rouhittua tummaa suklaata

1. Liuota hiiva veteen
2. Kaakaojauhe, jauhot ja suola sekoitetaan ja lisätään ne vähän kerrallaan hiiva-vesi liuokseen. Lisää öljy ja alusta taikina ja lisää lopuksi suklaarouhe.
3. Kohota taikinaa n. 30 minuuttia.
4. Kaada taikina pöydälle ja pyörittele vehnäjauhoissa ja laita vuokiin. (Voi kohottaa myös suoraan vuoassa).
5. Paista 175 asteessa 25-35 minuuttia.

Oli jännä leipä, en ole ennen edes kuullut suklaaleivästä. Maisteltiin paljaaltaan, voin tai maustamaton tuorejuuston kanssa. Minusta tuorejuusto oli paras vaihtoehto. 

Tänään leivoin eilisen muusin lopuista kakkaroita eli piirakoita. Ei ollut ihan tavallista perunamuusia, vaan bataattiperunamuusia. Muusia jäi eilen noin kaksi litraa ja lisäsin siihen kaksi kananmunaa ja tein vähän normaalia pienempiä kakkaroita. Yleensä kun teen tästä kuorimäärästä 20 kuorta, nyt tein 24 kuorta. Valmiit kakkarat kastoin voi-maitosulassa normaaliin tapaan. Kyllä oli minun suun mukaisia!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tammikuun SLY paketti ja paljastus

Raskain mielin teen tätä postausta, sillä on tammikuu ja Salainen Leivonta Ystävä kierros 29:n viimeinen kuukausi. Jäähyväisten aika.

Mika nouti pakettini edellispäivänä, Auran matkahuollosta (???). Osoitekorttiin oli selvästi laitettu: lähimpään matkahuoltoon. Sehän on Kyrössä, noin 8 kilometrin päässä meiltä. Se on erittäin hyvä matkahuolto, on nimittäin Valintatalo, auki joka päivä klo 22 asti. Minä en edes tiedä missä Auran matkahuolto on, Mika tiesi ja haki samalla kun oli töissä Aurassa... sinne on noin 20 kilometriä matkaa. Kummalliset on siis Matkahuollon aivoitukset. Tästä ei ollut sinänsä vaivaa kyllä, kun Mika oli siellä suunnalla.

Paketti oli valtavan iso ja kauniisti paketoitu:
Eikä ollut sisällä ilmaa, vaan valtavasti kaikkia ihanuuksia:
Reseptit aamiaisleipään tuunausvinkkeineen, aprikoosi-pähkinäleipään ja suklaaleipään. Todella mielenkiintoiset reseptit, tekisi mieli alkaa heti leipoa... harmi vaan, että en tänään ehdi.

Sitten löytyi tarveaineita näiden reseptien tekemistä varten ja kaikkea muuta hauskaa ja hyödyllistä:
Vuosiliina 2015, HelloKitty -lautasliinoja, luomuruokosokeria, venhäleseitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä, kuivattuja pehmeitä aprikooseja, hasselpähkinöitä, vaniljatankoja, Pandan suklaamansikoita, levy tummaa suklaata, kuivattuja ja sokeroituja inkiväärikuutioita, saksantuliaisina jauhopussi (jossa, jos nyt nopeasti katsottuna oikein ymmärsin, vettä vaille valmis leipäjauhoseos, kätevää) sekä vaniljasokeria. Lisäksi löytyi vielä leipävuoka, kindermuna ja avaimenperä jossa minun nimeni.

Miten upea paketti!!!

Mahtoikohan siinä tulla kaikki? Olen todella otettu näin mahtavasta yllätyksestä, saksantuliaisineen kaikkineen. Lasten valtavasta painostuksesta johtuen ihan ensimmäiseksi minun piti syödä tuo Kindermuna. En ollut uskoa silmiäni, kun sain yllätyskapselin auki... sieltä löytyi:
Miten ihmeessä?!!! Hello Kitty <3

Kiitos ihanasta salaisesta ystävyydestä Anne. Kauniissa kortissa luki: "Toivon, että onni seuraa sinua, minne ikinä menetkin." Sitä samaa toivon koko sydämestäni Sinulle myös. Ja todellakin, jos joskus partiopoluilla kohdataan, tulethan nykimään hihasta, blogittomuutesi on siitä harmillinen juttu, etten pääse vastavierailulle blogiisi ja sitä kautta tutustumaan sinuun. Mutta jos koskaan ikinä päätät alkaa blogia pitää, haluan kuulla siitä ihan ensimmäisenä. Oli aivan ihanan mahtavaa olla sinun parisi nämä kuukaudet. Tällä kertaa en jatkakaan suoraan seuraavalle kierrokselle mukaan, sieltä lähestyy rippijuhlien järjestelyt ja erikoispartiopuuhaa roppakaupalla tuleviin kuukausiin, mutta ehkäpä taas sitten joskus palaan näihin, ah niin hauskoihin, SLY-juttuihin.

KIITOS <3

Partiovasemmalla;

Minna

maanantai 5. tammikuuta 2015

Eevahaavistot kertaa kaks = 7 ja 17

 Eeva Haavisto -projektini edistyy pitkästä aikaa. Nyt on 10 mallia neulottuna, enää, tai siis vielä 90 jäljellä. Nämä ovat N:o 7, Kotka. Lankana Novita Wool musta ja harmaa, puikot nro 2,5.  Koko naisten M.
Nämä ovat sitten N:o 17, Jalasjärvi. Lankana Novita Nalle musta ja valkoinen, puikot nro 2,5. Koko naisten L.

Nämä lapastarat on neulottu ohjeessa mainituin värein, nuo muuthan olen tehnyt aika pitkälti oman makuni mukaan. Tykkään kirjavista ja värikkäistä langoista, jotenkin nämä eivät siksi kai tunnu omanäköisiltä neuleilta ollenkaan. Loput kahdeksan valmistunutta paria löytyy tuolta ylhäältä Eeva Haavisto -sinulta.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kaalilaatikko

Essin ehdotuksesta tein kaalilaatikkoa. Kyllä maistuikin hyvältä. Pitäisi useammin tehdä. Tein 1,5 kertaisen määrän tällä Yhteihyvän ruokalehden ohjeella:

KAALILAATIKKO
1 kg kaalia
2 sipulia 
2 rkl öljy 
400 g jauhelihaa 
2 dl riisiä tai rikottuja ohrasuurimoita
5 dl vettä 
1 tl suolaa 
2 - 3 rkl siirappia 
1,5 tl suolaa 
1 rkl meiramia 
0,5 tl pippuria 
3 dl lihalientä 
Pinnalle:
korppujauhoja 
voinokare 


Kypsennä riisi tai ohra suolalla maustetussa vedessä. Ruskista jauheliha ja sipuli öljyssä pannulla. Suikaloi kaali ja paista pannulla tai vokissa pehmeäksi. Sekoita ainekset keskenään, mausta. Kaada voideltuun vuokaan, lisää lihalientä ja ripottele pinnalle korppujauhoja ja voinokare. Paista uunissa 175 asteessa reilu tunti.

Teen yleensä kaalilaatikon ohraan, mutta suurimot oli loppu, niin käytin puuroriisiä. 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi käyntiin leipoen

 
Kiitos Sly Uuden Vuoden kortista! Näitä harvoin saankaan enää nykyään ja olikin oikein mukava yllätys joulun jälkeen laskujen välissä.<3
Viime vuoden päätin leipomalla bageleita, niistä postaus myöhemmin, ja tämän vuoden leipomisen aloitin hiivaleivällä. Nyt taas pitkästä aikaa leipominen tuntuu ihan kivalta, joku aika sitten ei ollut ollenkaan leipomisintoa.

HIIVALEIPÄ
5 dl vettä 
50 g hiivaa 
2 tl suolaa 
2 rkl siirappia 
0,5 dl ruokaöljyä 
n. 13 dl hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita joukkoon suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista sekoittaen. Lisää öljy ja alusta joukkoon loput jauhot. Anna taikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia.

Vaivaa taikina huolellisesti ja leivo kaksi leipää. Kohota liinan alla puoli tuntia. Pistele leivät tai tee viiltoja leipiin ja paista 200 asteisessa uunissa. Kypsän leivän tunnistaa pohjasta koputtelemalla, kypsä leipä kumisee.

Uuden vuoden kunniaksi olen aloittanut tavara pois päivässä kampanjan, lisäsin itselleni muistilistan sivuihin. Tavoitteena on muistaa tämä juttu ainakin joka toinen päivä. Mika oli sitä mieltä, ettei tule onnistumaan. Nyt on ainakin useampi asia jo poistunut meiltä... 
Tavaraa on niin paljon, että en usko sen olevan ainakaan ongelma. ;)

Onnea alkaneelle uudelle vuodelle ja tervetuloa uusille lukijoillekin, toivottavasti viihdytte.

RyytimaanMinna