maanantai 8. elokuuta 2016

Mandala madness

Vihdoinkin peitteeni on valmis. Koko kesän olen tätä virkannut viikoittain ilmestyneiden vihjeiden perusteella. Helen Shrimptonin suunnittelema CAL oli innostava ja riittävän haastava. Lankaa tähän kului n. 1,8 kg ja halkaisija on noin 150 cm. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Väriäkin riittää minun makuni mukaan, toisin kuin yleensä etenkin pohjoismaisissa malleissa. Ei pätkääkään inhokkivärejäni valkoista, beigeä tai harmaata. 

Vietettyäni 9 vrk partioleirillä, joka tällä kertaa oli henkisesti rankempi kuin koskaan aikaisemmin, kietouduin peitteeseeni sohvalle ja annoin värien parantaa oloani. Väriterapiaa!!! Se on minun juttuni.

Ai niin, partioleirillä sain ottaa vastaan metsänappulat. 
Upein hetki koko partiopolkuni varrella. 
Ne ei ole ihan niin kuin pitäisi olla kaulassa, kuva on napattu World scout scarf dayn aamuna pikavauhdilla ennen töiden alkua. Mutta tärkein näkyy, joten se on pääasia.

Nyt suunta kohti uusia partiojuttuja ja yksi uusi virkkuuhaastekin taas olisi alkamassa.