torstai 26. syyskuuta 2013

Lapaskilpailusta

Joku aika sitten Novita ja Yhteishyvä järjestivät lapaskilpailun, johon minäkin sitten innostuin osallistumaan. Nyt yleisöäänestykseen on valittu 10 paria erilaisia käsineitä, minun lapaseni eivät päässeet äänestykseen mukaan, mutta toivon mukaan lämmittävät pian jonkun käsiä Keski-Aasiassa, jonne lapaskilpailun tuotokset on luvattu toimittaa.


Osallistuin kisaan näillä "Aurora" lapasilla, jotka on neulottu Novita Nallesta mustasta ja syksyn kelta-vihreästä puikoilla nro 3. Lankaa kului yhteensä 65 g. Koko S/M Vaikutteita niihin on saatu suuresti minua muutenkin innostaneilta lapastaitureilta Mary Oljelta (peukalokiilaton malli) ja Eeva Haavistolta (kuvio). Nallen värit toivat mieleeni revontulien leiskun, josta syystä lapaset saivat nimen "Aurora". Pohjoiset revontulet on ihan mahtavia, ei ole paljon aikaa kun niitä sai täällä näinkin eteläisessä Suomessa ihailla... mutta olisi tosi mahtavaa nähdä ne eteläisen pallonpuoliskonkin revontulet joskus.

Käykää ihmeessä tutustumassa loppuäänestykseen päässeisiin lapasiin ja äänestäkää omaa suosikkianne. Minäkin äänestin, vaikka oli kyllä tosi vaikea valita noista, kun kaikki oli niin hienoja. Käykää äänestämässä 11.10.2013 mennessä.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniit lapaset ja oikein hyvin olisi voineet olla kymmenen parhaan joukossa.
Varmasti ne saavat onnelliset kädet omistajakseen :)

Virpi kirjoitti...

Onpa ihanan pirtsakat lapaset, harmi ettei päässyt kymmenen kärkeen.

seijap kirjoitti...

Nämä ovat kivat!
Itselleni tuo vinoneliö malli Eeva Haavistolta on tuttu lapsuuden lapasista. Tykkäsin kovasti aikoinaan, kun minulla oli tulloaiset.
Haluan uskoa, että Keski-Aasiassa lämmittävät nämäkin lapaset.