sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

#shreddedwheatblog #buzzador

Olen päässyt buzzaamaan Nestlen Shredded Wheat  rapeita täysjyvävehnätyynyjä. Ollaan niitä nyt maisteltu moneen otteeseen perheen ja myös hoitolasten kanssa ja vallan innostunutta palautetta on tullut niistä.

Shredded Wheat täysjyvävehnätyynyt marjatäytteellä sopivat välipalaksi, aamiaiseksi maidon, jugurtin tms kera. Tai niin kuin meillä suurin osa on kadonnut parempiin suihin ihan niineen paljaaltaan.

Itse en ole todellakaan mikään murojen ystävä, tykkään mieluiten syödä aamulla puuroa, mutta täysjyvätyynyt luonnonjugurtin kera eräänä sunnuntaiaamuna olivat kyllä mainio aamupala. Ja myönnän, että on niitä tullut vähän nyt muinakin aamuina syötyä. Piilotin jopa osan niistä, koska muuten lapset olisivat hotkineet kaikki ja olisin jäänyt tyhjiä laatikoita kallistelemaan... kuten usein käy meidän suurperheessä ainakin.

Marjaista (vadelmaa, mansikkaa ja karpaloa) täytettä on runsaasti ja siinä on makua!

Suosittelen, tai oikeastaan koko testiryhmämme täältä Ryytimaan reunalta, iältään 1 - 45 vuotta, suosittelee. Paikallisen Salen hyllystä en näitä ole vielä bongannut, enkä muistanut tänään tarkistaa Prisman tilannetta. Laittakaa kommentteihin vaikka jos olette törmänneet tuotteeseen kaupassa.

Buzzadorina toimiminen on helppoa ja hauskaa. Pääsee tutustumaan tuotteisiin, joita ei ehkä muuten tulisi kokeiltua tai edes huomaisi olevan olemassa.

t. RyytimaanMinna

#shreddedwheatblog #buzzador

1 kommentti:

Emännys kirjoitti...

Kuulostaapa hyviltä! Täytyy kokeilla, jos sattuu huomenna kauppareissulla silmiin.
Kiva, että olet jälleen mukana hulluttelemassa :) On mukava seurata miten työsi etenevät :)