keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Keikauskakku

Leivoin tänään vanhanajan keikauskakun. Niitä mumminikin leipoi, kun olin pieni.
Keikauskakku on kiva resepti ruokahävikin pienentämiseen, sillä siihen voit käyttää vähän kuivahtaneet ja nahistuneet tai syötäviksi liian kirpeät appelsiinit tai kaapin perille unohtuneet ananasrenkaat.


Pohja:

100 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3 rkl appelsiinimehua 
(voit käyttää myös maitoa, kermaa, ananasmehua, omenamehua tai vaikkapa vettä)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
50 g voita
1 dl fariinisokeria
pari nahistunutta appelsiinia
tai ananasrenkaita (niiden keskelle voit laittaa cocktailkirsikan puolikkaat, mikäli kaapin perille on jäänyt)

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Laita vuokaan 50 g voita ja sulata se uunissa, lisää fariinisokeri sulaan rasvaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää voi-sokeriseoksen päälle ohuita siivuja kuoritusta appelsiineista. (kts. kuva) 

Valmista seuraavaksi pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää mehu, sekoita ja lisää keskenään sekoitetut venhäjauho ja leivinjauhe.

Kaada taikina varovasti vuokaan, levitä se niin, ettei appelsiinit pääsisi liikkumaan. Paista uunissa noin 30 minuuttia. Anna kakun seistä hetki vuuassaan ennen kuin kumoat sen. Kumoa se kuitenkin vielä lämpimänä, ettei appelsiinisiivut juutu kiinni vuokaan. 

1 kommentti:

Virpi kirjoitti...

Näyttääpä mehevältä tuo keikauskakku ja nyt täytyy myöntää, etten ole ikinä sellaista tehnyt.
Ja ihanat nuo lapaset tuolla aikaisemmassa postauksessa :)