keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kakkuja

Pyydettiin tekemään kakut lastenjuhliin. Sovittiin, että toinen kakku olisi suklainen ja toinen vaalea kakku sekä että toisen piti olla Hello Kitty ja toisen purjelaiva. 
Päädyin tekemään laivakakun suklaisena, HelloKittyhän on muutenkin vaalea. Laivakakussa on pohjana Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset kirjasta löytyvä suklaakakku, siihen tulee mm. 5 munaa ja 200 g suklaata. Pohjan tein suorakaiteen muotoiseen vuokaan. 
Leikkasin pohjan laivan muotoisiksi paloiksi ja väliin tein suklaaganache-täytteen. Kuorruteeksi olin ensin ajatellut suklaavoikreemiä, mutta sitten minulta jäi sitä täyteganachea aika paljon ylimääräistä ja hetken päähän pistosta sekoitin ganachen tekemääni suklaavoikreemiin. Mielestäni kuorrute maistui paljon suklaisemmalta, ja voikreemin maku jäi taustalle. 
Ikkunat, aallot ja pelastusrengas ovat sokerimassaa, ankkurit ja ovi Kick-patukkaa.
Purjeet ja liput ovat paperia ja mastot saskiktikkuja. En minä oikein tiedä olisiko minusta laivanrakentajaksi, mutta toivottavasti kakku on saajalleen mieluinen. 

Toisena kakkuna toivottiin siis Hello Kitty kakkua. Siihen tein 6 munan vaalean pyöreän kakkupohjan, jonka leikkasin muotoon, kostutus vaniljamaitoa, välissä mansikkamousseja. Päälle tein vaalean voikreemin sokerimassan alle, nenä marsipaania ja silmät ja viikset Kick-patukkaa. Toivottavasti vastaa saajansa toiveita.

Mukavaa juhlapäivää!

2 kommenttia:

Kisa kirjoitti...

Upeita kakkuja!

Leena kirjoitti...

Todella hienoja kakkuja! Varsinkin tuo laiva on minun mieleeni!
Ja onnea sulle tänne bloggerin puolelle!