tiistai 18. joulukuuta 2012

Paperitähtiä

 
Muutamana menneenä päivänä olen askarrellut paperitähtiä, se on oikein mukavaa ja estää stressiä. Sanoinkin tästä perheelle, että äiti tekee stressitähtiä, niin joku kertoi opettajansa askartelevan niitä tunnilla kun alkaa meno olemaan sitä luokkaa, että kohta ruuti muuten syttyisi. Näiden kahden isomman mallin olen alkujaan opetellut Hippanan blogista, harmi vaan, että sähkökatko on vienyt hänen hyvän ohjeensa kuvat mennessään. Myöhemmin löysin saman tähden ohjeen Käspaikan sivuilta.

Tämä paperitähti sen sijaan on minulle ihan uusi tuttavuus, sen bongasin vast ikään hilmiinan tekemänä Puikkojen polut 2 -blogista. Hän oli löytänyt ohjeen Handmade -sivuilta. Näitä tähtiä tein aika monta samalla kun katselin lauantaina Selviytyjiä telkkarista. Selviytyjät on kymmenen uutisten ja sään lisäksi oikeastaan ainoa ohjelma, jota katson telkkarista... minulle on ihan turha tulla kertomaan jostain esim. Salkkareista, tiedän niistä yhtä paljon kuin sateliittien rakentamisesta ja täytyypä sanoa, että jälkimäinen kiinnostaakin enemmän ;)
Nämä tontut tehtiin Ellan kanssa ihan äsken. Ostin eilen Biltemasta askartelupaketin, hintaan 2,69 e ja se sisälsi tarvikkeet ja ohjeet kahteen tyttötonttuun olkipukkeineen. Tottahan me vuohipaimenet oltiin justiinsa tämmäsiä tonttuja vailla. Laitettiin pukit talushihnaan, etteivät vaan lähde karkuun.

3 kommenttia:

MINNA kirjoitti...

Kauniita askarteluja. Stressitähti nimike sain hymyn huulille. Niin osuva kuvaus paperiaskartelusta. Taidankin käydä kurkkaamassa puikkojen polukua. Kiitti linkkivinkistä.

Virpi kirjoitti...

Kivoja jouluaskarteluja, nuo erilaiset joulutähdet on kyllä hienoja :)

Pirena kirjoitti...

Noita paperitähtiä minäkin olen ajatellut tekeväni jo monena jouluna mutta yhtään en ole vielä saanut aikaiseksi.
Telkkarin katsominen loppui minultakin (melkein) kun loppui Kotikatu. Saapahan senkin ajan käyttää käsitöihin, minkä istuisi tv:n ääressä. Minä kun en ole koskaan osannut neuloa ilman silmiä. Ehkä mallini ovat senverran vaikeita, että pitää koko ajan seurata ohjetta. (Myönnän että perusukan teko on liian tylsistyttävää minulle.)