maanantai 28. tammikuuta 2013

Virkattu kukkaverho, näin tein sen...

Minua on pyydetty näyttämään miten tein virkatun kukkaverhon. Tässä tulee kuvasarja selostuksineen, kokonaiseen pyörylään ja reunan puolikkaaseen pyörylään. Luonnollisestikin kukkia voi tehdä monenlaisia ja samaan tapaan yhdistellä toisiinsa. Mutta pyynnöstä nyt tämä minun tapani. Näin tehdystä kukasta ei jää pääteltävää oikeastaan kuin viimeinen langanpätkä.

1. kerros (oranssi): Virkkaan aloitussilmukan, 4 ketjusilmukkaa ja yhdistän aloitussilmukkaan piilosilmukalla renkaaksi.

2. kerros (oranssi): Virkkaan 3 ketjusilmukkaa ja sitten 11 pylvästä ensimmäisen kerroksen renkaaseen (ja aloituslanka jää pylväiden alle). Vaihdan väriä, teen uudella värillä kerroksen aloittaneeseen kolmanteen ketjusilmukaan piilosilmukan. 
3. kerros (punainen):  Virkkaan 3 ketjusilmukkaa siten, että otan sekä aloituslanganpään, että työssä juoksevan langan silmukoille, eli virkkaan kaksinkertaisella langalla nämä kolme ensimmäistä ketjusilmukkaa, sitten vedän aloituslanganpään läpi silmukasta ja jatkan varsinaisella langalla. (Samalla virkkaan edellisen värin lopetuslangan pylväiden alle.) Virkkaan 2 ketjusilmukkaa, yhden pylvään edellisen kerroksen pylväiden välistä, toistan vielä 10 kertaa, lopuksi 2 ketjusilmukkaa ja yhdistän piilosilmukalla kerroksen alkuun kolmanteen ketjusilmukkaan.
4. Kerros (punainen): Virkkaan ensin 3 ketjusilmukkaa, sitten 2 pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukoiden ympäri, 1 pylväs edellisen kerroksen pylvääseen, jälleen  2 pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukoihin ja pylväs pylvääseen. Jatkan näin kerroksen loppuun. Viimeisen pylvään jälkeen vaihdan langan väriä ja teen piilosilmukan kolmanteen ketjusilmukkaan. 
5. kerros (vihreä): Virkkaan kahdella langalla ketjusilmukoita, kuten aiemminkin värin vaihdon yhteydessä, kolmannen ketjusilmukan jälkeen vedän aloitushännän läpi ja jatkan yksinkertaisella langalla, yhteensä 12 silmukan ketju. (Vedän edellisen värin loppulangan (punainen) edellisen kerroksen silmukoiden takareunasta läpi ja lanka jää uuden kerroksen alle). Jätän yhden edellisen kerroksen pylvään väliin, virkkaan 2 kiinteää silmukaa kahteen seuraavaan pylvääseen, 12 ketjusilmukkaa, 1 pylväs väliä 2 kiinteää silmukkaa kahteen seuraavaan pylvääseen. Jatkan näin kerroksen loppuun, viimeisenä tulee 1 kiinteä silmukka. Teen vielä piilosilmukan ensimmäisen kaaren juureen. Näin on muodostunut 12 kaarta, joiden välissä on kaksi kiinteää silmukkaa ja lenkin keskellä hypätään edellisen kerroksen yhden pylvään yli.

 6. kerros (vihreä): Virkkaan ketjusilmukkakaareen 16 puolipylvästä. Kaareen voi virkata myös tavallisia pylväitä, jos haluaa. 1 kiinteä silmukka edellisen kerroksen kahden kiinteän silmukan väliin, 16 puolipylvästä kaareen, 1 kiinteä silmukka kiinteiden silmukoiden väliin. Näin jatkan kerroksen loppuun, viimeisen kiinteän silmukan jälkeen katkaisen langan ja vedän läpi silmukasta. Nyt on valmiina verhon ensimmäinen kokonainen kukkakuvio. Kun liitän toisen kukkakuvion ensimmäiseen, virkkaan yhdistettävään kaareen 8 puolipylvästä, piilosilmukka edellisen kukan terälehden reunaan 8. ja 9. pylvään välistä, 8 puolipylvästä kaaren loppuun ja kiinteä silmukka taas kiinteiden silmukoiden välistä.


Verhon reunoihin tarvitaan myös puolikkaita kukkakuvioita, mikäli haluat suoran reunan. Puolikkaan kukan virkkaan samaan tapaan kuin kokonaisen, mutta edestakaisin kerroksin. 
1. kerros (keltainen): Aloitussilmukka, 4 ketjusilmukkaan, yhdistän piilosilmukalla kaareksi.
2. kerros (keltainen): 3 ketjusilmukkaa, 6 pylvästä, langan värin vaihto, kuten kokonaisessa.
3. kerros (pinkki) 3 Ketjusilmukkaa (kaksinkertaisella langalla), 2 ketjusilmukkaa, pylväs edellisen kerroksen pylväiden väliin, toistan 5 kertaa. 

4. kerros (pinkki): 3 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukoiden ympäri, pylväs pylvääseen, jatkaen näin kerroksen loppuun, viimesenä tulee pylväs edellisen kerroksen kolmanteen ketjusilmukkaan.
  5. kerros (turkoosi): Kuten kokonaisessa kukassakin, mutta nyt tehdään vain kuusi kaarta.
6. kerros (turkoosi): Kuten kokonaisessa kukassakin, samoin kiinnitykset terälehdissä edellisiin kuvioihin.
Sitten vaan virkataan tarvittava määrä kuvioita, ikkunan koon ja oman mieltymyksensä mukaan. Näistä voi tehdä kaarevan, kuten minä, tai vaikka paneeliverhon mallisen. Voi tehdä koko ikkunan peittävän, esim saunan ikkunaan. Itse olen virkannut verhot Novitan Nalle villalangasta, villa on kevyttä, helppohoitoista ja hylkii esim mikrobeja, se on helppo puhdistaa tuulettamalla ja Nalle kestää myös konepesun.

Toivon, että ohjeesta on hyötyä, tarvittaessa annan lisäselvityksiä vaiheista, sillä en ole mitenkään kovin hyvä ohjeiden laatija.

Koukut heilumaan, terveisin; RyytimaanMinna

11 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olet sinä kiltti, kun ohjeenkin jaksoit kuvata ja selittää.
Hyvä ettet sinä tätä tautia pelkää, on muutes ihan kamala olo :((

raita kirjoitti...

Kiitos ohjeesta ja vinkistä. En näet tullut ajatelleeksi, että verhot voi tehdä myös villalangasta. Tokmannilla oli Novitan Woolia tarjouksessa, sekin sopii varmaan hyvin verhoksi.

RyytimaanMinna kirjoitti...

Aivan varmasti sopii. Minä myös katselin woolin aivan mahtavan ihania kevätsävyjä tänään kaupassa <3

Virpi kirjoitti...

Kiva kun laitoit ohjeen, saas nähdä jaksaako ruveta tekemään. Tuo on kyllä ihana :)

Pirena kirjoitti...

Onpa iloisen pirtsakka verho. Kiitos myös ohjeesta, jos tulee joskus työn puute.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana verho! Ja olenpa löytänyt muutakin ihanaa blogistasi ;) Mutta osaisitko edes suurinpiirtein arvioida paljonko lankaa kului noihin verhoihin ja minkä kokoiset ne on? Minun on aivan pakko tehdä tuollaiset, ovat niin ihanan pirteät, mietin vaan riittääkö tarpeita jämälankakorista, vai käynkö kaupan kautta..

Palavalanka kirjoitti...

Hei vaan ja mukava kuulla, että olet löytänyt kiinnostavia juttuja täältä blogistani.

Osaan kertoa ihan tarkalleenkin kuinka paljon tähän verhoon meni lankaa, olen nimittäin punninnut sen valmiina, tähän kapean ikkunan verhoon kului lankaa yhteensä 240 g (ja siihen samanlaiseen mutta hieman leveämpään kului 325 g). Kapeampi verho on n. 80 cm ja leveämpi n. 100 cm leveä ja pituutta verhoilla on n. 80 cm. Löydät molemmat verhot kun valitset asiasanan verhot oikealta tarinoita -valikosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana!

Unknown kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta, tälläistä olen haaveillut tehdä ja tuo sun idea villalangasta oli kyllä hyvä, ei ois tullu sit itellä mieleen :)

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Onpa huikea työ :-)! Kiitokset tuosta seikkaperäisestä ohjeesta. Tässä olisi puhdetöitä itsellekin.