lauantai 15. joulukuuta 2012

Lumiukkoja ja tunnustus

Pakkassäästä johtuen ei ulkona voi lumiukkoja oikein tehdä niin tehtiin sitten sisällä. Nämä valmistuivat jo joku aika sitten. Ohjeen löysin Hippo-lehdestä. Kuvassa näkyy oma lumiukkoni ja lisää kuvia löytyy sivulta: Lasten puuhat.

Joulukuun alussa sain myös kivan yllätyksen Virpiltä. Kiitos oikein paljon tunnustuksesta!

Saksan kielen adjektiivi liebster tarkoittaa suosikkia, lemmikkiä tai rakasta. Liebster-tunnustuksen ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Säännöt ovat seuraavat: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Minä jaan tunnustuksen seuraaville viidelle blogille:

(hilmiina on tehnyt tosi nätin paperitähden, en ole ennen nähnytkään tämän näköistä)

(Riinalla on siellä muuten tosi kiva arvonta menossa 17.12. klo 10 asti)

(hieno satulan päällinen justiinsa valmistunut)

(Ihania kuvia!)

JA VIIDENTENÄ

(Kivoja piparijuttuja, käykääpä kurkkaamassa ja Eetu-pupu on niin suloinen)

Tässäpä nämä viisi, olisin voinut jakaa tällä kertaa paljon enemmänkin näitä tunnustuksia, paljon on kivoja uusia blogeja, joilla ei ole vielä niin hirmuisesti lukijoita ja tuo 200 lukijaa on kyllä minusta aika paljon.

Käykää katsomassa ja liittykää näihin lukijoiksi, ette tule pettymään!

Lumipyryterveisin; RyytimaanMinna

2 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta. Koitan tässä jonkun päivän sisällä saada siirrettyä blogiini.

hilmiina kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta. Pitää tutustua samalla tarkemmin tämän bloggerin toimintaan.