Kaapin kätköistä löytyi pari parhaat päivänsä nähnyttä mantelimassapötköä. Ensin olin heittämässä niitä jo pois, mutta sitten nuukana tyttönä maistelin vähän pötkön päästä ja kun ihan hyvältä maistuivat, niin päätinkin leipoa niistä briosseja. Ohjeen löysin SLY14 kierroksella Teijalta saamastani Pienestä pullakirjasta. Kirja on ollut todella hyödyllinen.
Mantelibriossit
(n. 40 kpl)
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
noin 12 dl vehnäjauhoja
250 g voita tai margariinia
Täyte:
300 g mantelimassaa
½ dl kuumaa vettä
Voiteluun: kananmunaa
Pinnalle: mantelilastuja
Kuorrutus:
3 dl tomusokeria
tilkka vettä
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti. Lisää mausteet ja maito-hiivaseos. Sekoita joukkoon jauhot ja lopuksi pehmeä rasva. Alusta pehmeä taikina. Anna taikinan nousta puolisen tuntia vedottomassa paikassa leivinliinalla peitettynä.
Murenna mantelimassa kulhoon ja sekoita joukkoon kuumaa vettä sen verran, että massasta tulee helposti levitettävä.
Tainnuta taikina leivinalustalla vaivaamalla. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Levitä kullekin levylle mantelimassaa. Kääri rullaksi ja leikkaa pieniksi paloiksi. Aseta palat paperivuokiin leikkauspinta ylöspäin.
Anna briossien kohota noin 15 minuuttia leivinliinalla peitettyinä. Voitele leivonnaiset, ripota pinnalle mantelilastuja ja paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Korista jäähtyneet briossit sokerivesikuorrutuksella.
Ohje: Pieni pullakirja, toim. Marja Malinen, Otavamedia.
3 kommenttia:
Voi että, miten herkullisen näköisiä. Annelikin tahtoo :)
Oijoi miten näyttää hyvältä, minä rakastan mantelimassaa , lurps =)
Näyttää kyllä ihanilta pullilta, tuota voisi kyllä kokeilla :=)
Lähetä kommentti