maanantai 26. marraskuuta 2012

Havukranssi oveen

Ryytimaan reunalla aletaan vähän kerrallaan virittäytymään joulun tuloon. Tänään valmistui havukranssi tupsuilla koristamaan ulko-ovea. Tämä on ihan eka havukranssi ikinä, jonka olen tehnyt ja olen tulokseen varsin tyytyväinen.
Ensin tein pajuista pohjalle rengaskiepin, halkaisijaltaan noin 20 cm. Pajurengasta en sitonut mitenkään, kiepuntin vaan oksia toistensa ympäri. 
Pajurenkaan päälle asettelin rahkasammalta ja sen kiersin kiinni löyhästi ohuella rautalangalla. 
Rahkasammaleen päälle kiinnitin havunippuja, noin 5-7 havua per nippu. Niput sidoin ohuella rautalangalla vuorotellen ulkoreunaan, sisäreunaan ja keskelle päälle. Näin jatkoin kunnes kehä oli kierretty. Tupsut tein Novita Huopasesta Novitan tupsukehikolla (toisiksi suurimmalla)  ja kiinnitin ne kranssiin sinne tänne. 

Havukranssin teko oli paljon helpompaa mitä luulin, mutta kyllähän se työlästä oli. Tämä kranssi valmistui samalla kun oltiin ulkoilemassa hoitolasten kanssa, he leikkivät ja minä tein kranssia terassilla vieressä. Välillä lapset tulivat katsomaan puuhaani ja näytin heille tietysti mitä ja miten teen. Kranssin tekoon tarvittiin kaksi ulkoilukertaa, kun tuli aina välillä keskeytyksiäkin tärkeämpien juttujen takia ;)

8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaunis lopputulos.
Mutta en kyllä noin kaunista osaisi tehdä.

Kiitos asiallisesta ja kivasta kommentista. En minä edes harkitse lopettamista, vaan huomenna taas jatkuu.

Halusin vaan tietää toisten mielipiteet, olenko käsittänyt käsityöblogin teon ihan väärin. Mutta en taida olla :)

Kirsti kirjoitti...

Ihana, kaunis kranssi.

Siskohanne kirjoitti...

Upea jouluinen kranssi!

Kisa kirjoitti...

Ihana jouluinen kranssi :)

Virpi kirjoitti...

Mahtava jouluinen kranssi, kyllä nuo itsetehdyt kranssit on ihania :)

hilmiina kirjoitti...

Pitkästä aikaa tulin ja kaikkea kivaa sinulla täällä.
Kranssi pitäisi minunkin valmistaa, tästä sun omasta sain vinkkejä, kiitos.

Pirena kirjoitti...

Nätti kranssi tulikin. Mun tarvis kanssa pari kranssia valmistaa viikonlopuksi, puolukanvarvuista ja toinen katajasta.

Kesätuulia kirjoitti...

Hienot kranssit! Itse olen vasta pohtinut, josko jotain tekisi kuistia piristämään. Hyvä idea laittaa nuo pallot tuohon havukranssiin!